top of page
KiVa
YRITYSVALMENNUS
Kirsin tarina
Työterveyspsykologi, työnohjaaja.
Alun perin olen koulutukseltani kehityspsykologi, ja v. 2010 valmistuin myös psykologian maisteriksi. Lisäksi minulla on aineenopettajan pätevyys. Oppilaitosmaailmassa olen toiminut pitkään sekä psykologian opettajana että opiskeluhuollon psykologina. Viime vuosina mielenkiintoni on suuntautunut yhä vahvemmin työhyvinvoinnin ja -terveyden pariin. Työterveyspsykologina olen toiminut v. 2022 alusta lähtien. Työnohjaajaksi valmistuin v. 2022, ja työnohjausta yksilöille sekä ryhmille olen tehnyt v. 2020 lähtien.
Ihmisten kohtaaminen ja kuunteleminen on minulle hyvin luontevaa ja omaa vahvuusaluettani. Suhtaudun ihmisiin kunnioittavasti, mikä näkyy kaikessa toiminnassani. Työntekijöiden hyvinvoinnin edistäminen ja työssä jaksamisen tukeminen ovat erityisosaamistani. KiVassa näkökulmamme valmentamiseen on kokonaisvaltainen, ja mielelläni olen tuottamassa tätä palvelua keskisuomalaisille yrityksille.
Olen ulkoilmaihminen, joten mielellään vien valmennusta ja työnohjausta myös ulos luontoon. Englannin kielellä työskentelen mielelläni.
Valtterin tarina
Ylioppilas, Personal Trainer (ISSA).
Olen taustaltani kilpatason jääkiekkomaalivahti, jonka intohimona on ihmisten auttaminen. Personal Trainerina olen työskennellyt kuntosaleilla v. 2020 lähtien. Koulutukseni ja työkokemukseni ansiosta osaan tehdä työtä liikkumisen kannalta eri tasoisten ihmisten kanssa. Ohjaustyössäni olen tottunut käyttämään englantia.
Minulla on omakohtaista kokemusta lukuisista loukkaantumisista ja kuntoutuksesta, mm. neljän lonkkaleikkauksen verran. Työssäni Personal Trainerina tärkeä painopiste ja erityisosaamiseni on turvallinen liikkuminen ja vammojen ehkäisy. Olen saanut palautetta asiakkailtani, että minun kanssa on helppo ja mukava työskennellä.
Viime aikoina minua on yhä enemmän alkanut kiinnostamaan valmennustoiminta työelämässä, ja KiVa yritysvalmennus on mielenkiintoinen uusi matka tähän. KiVassa psyykkisen ja fyysisen osaamisen yhdistäminen valmentamiseen on hyvin innostavaa.
bottom of page